Syksyn perinneherkku

Ah, syksy ja kotimaiset omenat! Eräänä kauniina päivänä mieheni toi töistä kotiin muovisäkillisen omenoita. Jollain hänen työkaverillaan oli "vähän" ylimääräisiä, josta mekin sitten saimme osamme. Hiphei! Mukana oli jotain punaista ja kirpeää lajiketta sekä suosikkejani, valkeakuulaita. Omenat ovat herkkua tuoreenakin, mutta sen lisäksi joka syksy on saatava omenahyvettä eli siis omena-kaurapaistosta, millä nimellä tätä herkkua haluaakaan kutsua. 

Meille tuli torstaina vieraita, joten halusin tehdä jotain hyvää. Ensin ajattelin, että onko omenahyve sittenkin liian tavanomaista. Sitten äiti ehdotti, että voisin tehdä itse vaniljakastiketta, mikä nostaisi tämän perinteikkään syysherkun uudelle tasolle, kuten kokkiohjelmissa tavataan sanoa. 

Onnen, onnen omenoita

Aivan putkeen näinkin yksinkertaisen reseptin toteuttaminen ei mennyt. Säilytin omenia jääkaapissa, jotta ne säilyisivät paremmin. Kun yritin käyttää kätevää omenanlohkojaa, se ei solahtanutkaan omenan läpi kuten ennen. Epäilen syyn olevan joko tylsistyneessä vekottimessa tai sitten siinä, että omenat olivat tavallista "jähmeämpiä" ja raaempia, koska ne tulivat suoraan jääkaapista. Harmi, tuo vempele olisi ollut niin kätevä!

Tuli niitä lohkoja veitselläkin.

Omenahyveen teen nykyisin vähän summamutikassa. Netistä löytyy monenlaisia ohjeita, joten tarkkoja määriä en aio kirjoittaa tähän. Kuvasta voi laskea montako omenaa käytin. Kaurahiutaleita tykkään laittaa aika paljon, koska ne ovat parasta koko omenahyveessä. Tällä kertaa laitoin ehkä 50-100 grammaa voita, pari ruokalusikallista fariinisokeria ja 4-5 dl kaurahiutaleita ja sekoitin. Olennainen osa minun omenahyvettäni on kaneli, jonka laitan suoraan omenanlohkoihin. Kokkikaverini ehdotti myös sitruunankuoren lisäämistä mausteeksi.

Tästä voi vähän arvioida kaurahiutaleiden määrää. Jätin seoksen aika kuivaksi.

Sitten vaniljakastikkeeseen. En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt sitä alusta asti itse, vaikka vaniljatangot ovatkin tuttuja raaka-aineita keittiössäni. Päätin käyttää Rahcel Khoon kastikereseptin sekä Michel Rouxin munakirjan reseptin yhdistelmää. 

Vaniljakastikkeen valmistusprosessi meneillään. Sekoitin pohjasta asti aivan maanisesti, jotta se ei vaan pala pohjaan.

Vaniljakastike

• 4 munankeltuaista
• 80 g 2-3 rkl sokeria (kannattaa laittaa vähemmän, tuolla määrällä tuli tosi makeaa)
• ½ l täysmaitoa
• vaniljatanko
• (muskottipähkinää tai mustapippuria)

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet maidon joukkoon. Voit laittaa myös tangon maidon joukkoon ja poimia sen sieltä pois myöhemmin. Voit halutessasi lisätä myös hieman muskottipähkinää tai pippuria. Kuumenna maito kiehuvaksi kohtalaisella lämmöllä. 

Erottele keltuaiset valkuaisista ja sekoita keltuaiset sokerin kanssa. Voit halutessasi säästää valkuaiset vaikkapa marenkia varten.

Kun maito on kiehahtanut, sekoita sitä pieni määrä kerrallaan keltuais-sokerimassaan koko ajan sekoittaen. Siirrä seos takaisin kattilaan ja lämmitä matalalla lämmöllä, kunnes kastike paksuuntuu. (Tarvittaessa voit käyttää esimerkiksi Maizenaa suurustimena.)

 

Muokkaus. Äitini kokeili paljon parempaa tapaa tehdä kastiketta. Sekoita vaan keltuaiset, maito ja mausteet yhteen. Lämmitä seosta miedolla lämmöllä koko ajan vispaten, jolloin kastike sakeutuu. Kastike on valmista, kun se alkaa kiehua.

Minä laitoin joukkoon ihan pienen pienen hyppysellisen muskottipähkinää, koska minulla sattui olemaan ihan kokonaisia. Maku on tosi voimakas, joten pieni määrä riittää.

 Pöh, aivan täydellisesti ei mennyt vaniljakastikkeen tekeminenkään. Mielestäni se ei paksuuntunut tarpeeksi, vaikka lisäsin sitten lopulta Maizenaakin. Ehkä en vain ollut tarpeeksi kärsivällinen tai sitten sen kuuluukin olla todella juoksevaa. Ensi kerralla laitan myös kuusi munankeltuaista, kuten Michel Rouxin ohjeessa. Ensin piheilin ja laitoin neljä kuten Rachel Khoo. (Oletteko muuten sattuneet katsomaan Pieni keittiö Pariisissa ohjelmaa? Se on ihana!) Hyvältä kastike kuitenkin maistui, paljon paremmalta kuin kaupan floravanillat. Tarjosin kastikkeen lämpimänä, mikä sopi pimenevään syysiltaan.

Sitäpaitsi näin söpöstä kannusta mikä tahansa kastike maistuu hyvälle!

Tervetuloa pöytään! Laitoin ihanat värikuppini taas esille. Lisäherkkuna olu Ukrainasta tuotuja karkkeja.

Hyvin näytti omenahyve uppoavan sekä vieraisiin että isäntäväkeen. Tuhosimme neljään pekkaan koko tuon uunivuoallisen. Oli kyllä hvyää! Ihan turhaan mietin, onko tämä herkku liian tavanomainen. Ei se ole tavanomainen, vaan perinteinen kuten otsikossakin sanotaan. Helppoa ja hyvää, mikäs sen parempaa. Vaniljakastikkeenkin aion tästä lähtien tähdä useammin itse. Ja mikä parasta, lopusta kastikkeesta voi tehdä jäätelöä!

Lähikuva hyveestä. Yritän aina kaivaa mahdollisimman paljon tuota kauraa mukaan.