"Vilken sport uppskattar du mest?"

Olen varma, että vastaukseni otsikon kysymykseen sinetöi minulle hyvät tiedot suullisesta ruotsin osaamisesta yliopistossa. Olin suullisen taidon kokeessa, jossa piti vastata arvottuihin kysymyksiin. Kuultuani kysymyksen, paniikki hiipi mieleeni. En tiedä mitään urheilusta! En seuraa mitään urheilua, mitä urheilulajua minä nyt keksin yhtäkkiä arvostaa hirveästi? Sitten yhtäkkiä keksin vastauksen: "Jag uppskattar orienteering därför att man måste använda både sin hjärna och sin kropp." Sain ihalua, kun tiesin niin hienon lajin nimen kuin suunnistus. Samahan se on englanniksi, mutta ei kai se ole sitten itsestään selvää, että sen tietää tai muistaa. 

My husband is an orienteer and over the years I have really come to respect the sport. Yet I have never ventured out into the forest myself... until today! We chose a short track and my husband helped me along the way and I managed to find all the control points. And most importantly, on the side I found delicious mushrooms!

Sain mieheltä synttärilahjaksi kompassin vauhdittamaan hitaasti alkanutta suunnistuskokeilua. Eihän siihen mennyt kuin kahdeksan vuotta.

Noh, ehkä muistin lajin nimen, koska siiän vaiheessa olin jo pari-kolme vuotta seurannut vierestä suunnistusharrastusta. Mies harrastaa enemmän ja vähemmän aktiivisesti (kunto)suunnistusta, välillä on kilpaillutkin vähän. Minulle suunnistus oli pitkään peruskoulun liikuntatuntien kauhu. Silloin rämmittiin metsässä kumisaappaissa ja verkkareissa etsimässä tavu-rasteja, joista lopuksi muodostui jokin sana. Nopeasti opin, että oikeasti laji on vähän vauhdikkaampi ja se on oikeastaan aika vaativaa, sekä aivoja että kroppaa tarvitaan yhtä paljon. En kuitenkaan itse innostunut suin päin metsään. Vähitellen tässä kahdeksan vuoden varrella olen lämmennyt ajatukselle, mutta aikataulullisista ja laiskuussyistä se on aina jäänyt.

Kunnes tänään seisoin kuntorasteilla hämmennyksen vallassa metsänreunassa ja muistelin miehen opastamana karttamerkkejä. Lähdimme muutaman kilometrin radalle niin, että minä suunnistin pääasiassa ja mies konsultoi. Muutamaan otteeseen hän korjasi vähän (=paljon) suuntaani tarkemmaksi. Niin, ja jos satuit itse olemaan tällä seudulla kuntorasteilla ja kuulit jonkun huutavan "Niin mutta tarkottaako vaan tää harmaa, että se on yhtenäistä kalliota? Eikö nää käyrät riitä? Et sä nyt tajuu mun kysymystä!", niin se olin minä. Pääasiassa ensimmäinen suunnistukseni onnistui kohtuullisen hyvin, vaikkakin melko hitaasti. Ja mukavaakin se oli, kun sai samalla kivan luontokokemuksen. 

Rastejakin kalliimpi löytö! Näitä ei edes ole merkitty karttaan. 

Kaikki rastitkin löytyivät aikanaan, mutta metsästä löytyi jotain vielä merkittävämpääkin: sieniä! Kaikki ovat varmaankin tietoisia siitä miten hyvä tattivuosi parhaillaan on meneillään. Facebookissa ei muuta ole ollutkaan kuin ihmisten valtaisia sienisaaliita. Minun sienionneni oli toistaiseksi ollut melko laiha: muutama kantarelli ja yksi punikkitatti. Ai niin, ja kyllä niitä tatteja löytää tällä hetkellä ihan joka paikasta, kun yhden löysin pihakivetykseltäkin... Täytyy kyllä tunnustaa, että se oli tainnut tippua joltain toiselta poimijalta.

Punikkitatti oli uusi tuttavuus tänä vuonna. Leikkuupinnan mustuminen pelästytti aluksi, mutta luin sen olevan vaaratonta. 

KanTTarelli, tuo metsien kulta, on suosikkisieneni, ehtottmasti. Muotoilultaan ja väriltään se on aikamoinen taideteos.

Niinpä lähdin metsään tatin kuvat silmissä. Suunnistaessa saa kätevästi kattavan kuvan myös metsän sienivalikoimasta, ainakin jos kävelee. Ja voi sitä riemua, kun löysin ensimmäisen tattiesiintymän! Muutama punikkitatti täytti pienen reppuni jo aivan alkumetreillä. Sen jälkeen oikein mitään varteenotettavaa (eli sellaista, jonka itse tunnistan) oikein löytynytkään, kunnes huomasin karttaa tiiraillessani maassa muutaman kantarellin. Olin jo ihan tyytyväinen saaliiseeni, mutta varsinainen päävoitto löytyi aivan viime metreiltä, kun bongasin pienen herkkutattiesiintymän. 

Tattien tarkistusta. Muutamalle tein toukkatarkastuksen lisäksi makutarkistuksen, jotta varmistuisin, etteivät ne ole sappitatteja. Kaikkea sitä oppii! 

Kotona tarkistin tatit ja vain yhdessä oli pari toukkaa. Saaliista saamme siis vielä monta herkkuateriaa ensi viikolla. Tänään tein jo tattipastaa, huomenna ehkä risottoa. Syömme sienet tuoreeltaan tai pakastamme, sillä silloin ne ovat parhaimmillaan. 

Hih, oli pakko otta vielä kuva pilleistä. Ne ovat vähän ällöjä, mutta silti niin vinkeän näköisiä. 

Oletko sinä löytänyt tatteja tai muita sieniä? Onko sinulla jaettavaksi hyviä sienireseptejä? Entä millainen suhde sinulla on suunnistukseen?