lauantai 6. syyskuuta 2014

"Vilken sport uppskattar du mest?"

Olen varma, että vastaukseni otsikon kysymykseen sinetöi minulle hyvät tiedot suullisesta ruotsin osaamisesta yliopistossa. Olin suullisen taidon kokeessa, jossa piti vastata arvottuihin kysymyksiin. Kuultuani kysymyksen, paniikki hiipi mieleeni. En tiedä mitään urheilusta! En seuraa mitään urheilua, mitä urheilulajua minä nyt keksin yhtäkkiä arvostaa hirveästi? Sitten yhtäkkiä keksin vastauksen: "Jag uppskattar orienteering därför att man måste använda både sin hjärna och sin kropp." Sain ihalua, kun tiesin niin hienon lajin nimen kuin suunnistus. Samahan se on englanniksi, mutta ei kai se ole sitten itsestään selvää, että sen tietää tai muistaa. 

My husband is an orienteer and over the years I have really come to respect the sport. Yet I have never ventured out into the forest myself... until today! We chose a short track and my husband helped me along the way and I managed to find all the control points. And most importantly, on the side I found delicious mushrooms!

Sain mieheltä synttärilahjaksi kompassin vauhdittamaan hitaasti alkanutta suunnistuskokeilua. Eihän siihen mennyt kuin kahdeksan vuotta.
Noh, ehkä muistin lajin nimen, koska siiän vaiheessa olin jo pari-kolme vuotta seurannut vierestä suunnistusharrastusta. Mies harrastaa enemmän ja vähemmän aktiivisesti (kunto)suunnistusta, välillä on kilpaillutkin vähän. Minulle suunnistus oli pitkään peruskoulun liikuntatuntien kauhu. Silloin rämmittiin metsässä kumisaappaissa ja verkkareissa etsimässä tavu-rasteja, joista lopuksi muodostui jokin sana. Nopeasti opin, että oikeasti laji on vähän vauhdikkaampi ja se on oikeastaan aika vaativaa, sekä aivoja että kroppaa tarvitaan yhtä paljon. En kuitenkaan itse innostunut suin päin metsään. Vähitellen tässä kahdeksan vuoden varrella olen lämmennyt ajatukselle, mutta aikataulullisista ja laiskuussyistä se on aina jäänyt.

Kunnes tänään seisoin kuntorasteilla hämmennyksen vallassa metsänreunassa ja muistelin miehen opastamana karttamerkkejä. Lähdimme muutaman kilometrin radalle niin, että minä suunnistin pääasiassa ja mies konsultoi. Muutamaan otteeseen hän korjasi vähän (=paljon) suuntaani tarkemmaksi. Niin, ja jos satuit itse olemaan tällä seudulla kuntorasteilla ja kuulit jonkun huutavan "Niin mutta tarkottaako vaan tää harmaa, että se on yhtenäistä kalliota? Eikö nää käyrät riitä? Et sä nyt tajuu mun kysymystä!", niin se olin minä. Pääasiassa ensimmäinen suunnistukseni onnistui kohtuullisen hyvin, vaikkakin melko hitaasti. Ja mukavaakin se oli, kun sai samalla kivan luontokokemuksen. 

Rastejakin kalliimpi löytö! Näitä ei edes ole merkitty karttaan. 
Kaikki rastitkin löytyivät aikanaan, mutta metsästä löytyi jotain vielä merkittävämpääkin: sieniä! Kaikki ovat varmaankin tietoisia siitä miten hyvä tattivuosi parhaillaan on meneillään. Facebookissa ei muuta ole ollutkaan kuin ihmisten valtaisia sienisaaliita. Minun sienionneni oli toistaiseksi ollut melko laiha: muutama kantarelli ja yksi punikkitatti. Ai niin, ja kyllä niitä tatteja löytää tällä hetkellä ihan joka paikasta, kun yhden löysin pihakivetykseltäkin... Täytyy kyllä tunnustaa, että se oli tainnut tippua joltain toiselta poimijalta.

Punikkitatti oli uusi tuttavuus tänä vuonna. Leikkuupinnan mustuminen pelästytti aluksi, mutta luin sen olevan vaaratonta. 

KanTTarelli, tuo metsien kulta, on suosikkisieneni, ehtottmasti. Muotoilultaan ja väriltään se on aikamoinen taideteos.

Niinpä lähdin metsään tatin kuvat silmissä. Suunnistaessa saa kätevästi kattavan kuvan myös metsän sienivalikoimasta, ainakin jos kävelee. Ja voi sitä riemua, kun löysin ensimmäisen tattiesiintymän! Muutama punikkitatti täytti pienen reppuni jo aivan alkumetreillä. Sen jälkeen oikein mitään varteenotettavaa (eli sellaista, jonka itse tunnistan) oikein löytynytkään, kunnes huomasin karttaa tiiraillessani maassa muutaman kantarellin. Olin jo ihan tyytyväinen saaliiseeni, mutta varsinainen päävoitto löytyi aivan viime metreiltä, kun bongasin pienen herkkutattiesiintymän. 

Tattien tarkistusta. Muutamalle tein toukkatarkastuksen lisäksi makutarkistuksen, jotta varmistuisin, etteivät ne ole sappitatteja. Kaikkea sitä oppii! 

Kotona tarkistin tatit ja vain yhdessä oli pari toukkaa. Saaliista saamme siis vielä monta herkkuateriaa ensi viikolla. Tänään tein jo tattipastaa, huomenna ehkä risottoa. Syömme sienet tuoreeltaan tai pakastamme, sillä silloin ne ovat parhaimmillaan. 

Hih, oli pakko otta vielä kuva pilleistä. Ne ovat vähän ällöjä, mutta silti niin vinkeän näköisiä. 

Oletko sinä löytänyt tatteja tai muita sieniä? Onko sinulla jaettavaksi hyviä sienireseptejä? Entä millainen suhde sinulla on suunnistukseen?

6 kommenttia:

  1. Ollaan löydetty tatteja niin paljon, etten ole niin montaa tattia eläissäni nähnyt yhteensäkään. Minulla on sellainen sormituntumalla tehtävä tattimuhennosresepti johon tulee sipulia valkosipulia ja kermaa. ainemäärät eivät ole kovin tarkkoja. Tänä vuonna laitoin myös tilkan sherryä ja se antoi hyvän vivahteen.

    Suunnistus on hieno, ihailtava laji muttei paras mahdollinen katsojaurheilu. Haluaisin kokea sen aivojen ja kropan yhteistyön mistä alussa kerroit. Siis sellaisen nopean yhteistyön mitä oikeassa suunnistuksessa tarvitsee. Itse katson eniten yleisurheilua enkä kovin paljon sitäkään. Siellä lempilajejani ovat korkeushyppy, pituushyppy ja lyhyet juoksumatkat erityisesti 100 metriä.

    Ava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattien määrä on tänä vuonna aivan hämmästyttävä! Kuulin jonkun löytäneen yhdellä reissulla 80 tattia!

      Aivojen ja kropan salamannopeaan yhteistyöhön en minäkään vielä aivan yllä... :D Eivät kumpikaan oikein olleet kovin nopeita tuolla metsässä. Minä tykkään katsoa uintia, koska sekin on "nopeasti ohi"-laji ja lisäksi harrastan kuntouintia, joten siksi se jaksaa kiinnostaa. Tosin lähinnä olympialaisissa.

      Poista
  2. Tosi hienoa, että olet ryhtynyt tuumasta toimeen eli suunnistamaan! Se on hieno hauska ja upea harrastus. Minä inhoan kaikkea urheilua, mutta suunnistusta inhoan vähiten, joten käyn kuntosuunnistuksissa silloin tällöin. Joskus on liian kuuma, joskus sataa liikaa, joskus on liikaa hirvikärpäsiä, jolloin en lähde maastoon, mutta kyllä joskus sentään olosuhteet sallivat lähtemisen. Ja metsässä on aina ihanaa! Olen yrittänyt joskus houkutella ylle kirjoittanutta Avaa mukaan, mutta ei ole vielä onnistunut. Haa, tuossa hän sanoo, että tekisi mieli kokea!!!! Laitetaan korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehdinkin tuumia jo aika tovin ennen toimeen ryhtymistä. Nyt aion kyllä mennä toistekin, joskaan en nyt ihan totaalisesti hurahtanut. Metsä on ihan paras juttu lajissa kyllä. Kaupunkisuunnistus ei houkuta, koska sitä teen ihan tarpeeksi arjessakin.

      Poista
  3. Sienituntemus ja sienestys ovat asioita joita haluaisin osata! Mahtavaa että löysit suunnistuksen ohella vielä sieniäkin. Pakastatko sieniä tuoreena vai meneekö pakkaseen se niistä tehty ruoka esim. kastike? Muistan lapsena riemuinneeni ns. savusienen löydettyäni, kun sen päälle astui niin sienestä pöllähti pieni pilvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun sienituntemukseni rajoittuu valitettavasti muutamiin tavallisimpiin ruokasieniin. Aika iso osa hyvistä sienistä jää tietämättömyyden vuoksi metsään. Käytettiin suurin osa noista sienistä ihan tuoreena, mutta pienen osan pakasin paistettuna.

      Heh, savusienet oli kyllä hauskoja! Luin juuri jostain, että niitäki voi syödä nuorina sieninä. En kyllä ehkä uskaltaisi.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.