perjantai 31. elokuuta 2018

Karu totuus uhmaiästä

Niin vain meillekin ovat rantautuneet tahto- uhma- tai younameitkaikenvastustusiän kaikki ihanat muodot. Olen ennenkin ehkä maininnut, että 2,5-vuotiaana totesimme miehen kanssa, että aika helpolla olemme päässeet tämän uhmaiän kanssa. Vähänpä tiesimme, että se yltyisi Bonskulla vasta lähempänä 3-vuoden ikää. Okei, ei varmaan edelleenkään olla ihan pahimman pään uhmaikää (joksi sitä nyt tässä yksinkertaisuuden vuoksi kutsun) nähneet, mutta koko tarjoilun kuitenkin. Joka.ikiksen lähtötilanteen vastustamisen, pukemisen vastustamisen, ensin jonkin asian tahtomisen ja sitten sen vastustamisen ja viimeisimpänä muutamat heittäytymisraivarit. Viimeisimpiä onneksi vähiten, mutta niitäkin on tässä viimeaikoina ollut. Tänään Bonsku kuulemma "vain vähän liimautui katuun", kun tokeni siitä harmista, ettei saanut heti ottaa lippistä rattaiden alaosasta. 

HUOM! Uhmaiästä huolimatta Bonsku on ihaninta maailmassa Tintin lisäksi!

Kuvan kainostelija liittyy postaukseen. Parturissa ei onneksi uhmailtu. 

Kasvatusalan tutkinto tai lukuisat positiivisista kasvatuskeinoista luetut artikkelit eivät kovin paljon lohduta, kun huomiota ja läheisyyttä antaessa saakin vastaan läpsimistä, positiivista palautetta annettaessa saa vastaansa yltiöpäisen villiintymisen ja oikean käytösmallin mallittamisen jälkeenkin lapsi edelleen tekee päin vastoin. Bonskua on melko vaikea hämätä, sillä hän taitaa siinä mielessä olla fiksumpi kuin äitinsä, että se jännä kielletty tekeminen ei niin vain unohdukaan. Pinnaa on venytetty ja vanutettu kunnolla ja aika usein se pinna on myös pettänyt. Bonskun tunteiden kuumetessa olen kovasti yrittänyt ajatella, että jos minun on vaikea hallita tunteitani, miten 3-vuotias osaisi hallita niitä?

Haastavimpia ovat tilanteet, jolloin Bonsku yrittää toistuvasti häiritä pikkuveljeä. Etenkin, jos Tintti nukkuu, on ihan pakko löytää kaikki keinot päästä häntä häiritsemään. Mitkään selitykset siitä, että kun Tintti nukkuu, Bonsku saa kaiken huomion, eivät ole auttaneet. Välillä tuntuu ihan käsittämättömältä, että Bonsku ei tajua tätä, mutta sitten muistan, että hän on tosiaan vasta kolme. Logiikka ei ole vielä aikuisen logiikkaa. Monta asiaa voi myös jättää huomiotta ja näin saada uhman laantumaan, mutta toisten satuttamiseen on pakko puuttua. On siis keksittävä jotain muuta. 


Jos häiritsee pikkuveljeä, äitin pitää ottaa hänet syliin ja sitten Bonskua harmittaa, kun ei voikaan leikkiä äidin kanssa. Vaihtoehtoisesti jos ei häiritse, pikkuveli nukkuu ja voidaan leikkiä yhdessä. 

Yksi keino, joka on välillä auttanut on piirtäminen. Tämä menee samaan practise what you preach -osioon kuin viime vuonna käytössä ollut kuvitettu kalenteri (joka pitäisi päivittää nykyiseen elämäntilanteeseen). Minua itseäni on auttanut keino, jota olen ohjannut lukuisia vanhempia käyttämään arjessaan. Monesti raivarien ja rajojen koettelemisen takana on lapsen logiikan pettäminen ja vaikeus ymmärtää syitä ja seurauksia. Niinpä olen piirtänyt loogisia "kaavioita" tikku-ukko-tyylillä siitä, mitä seuraa tietystä käyttäytymisestä. Huonon esimerkin rinnalle olen piirtänyt sen toivotun tavan käyttäytyä ja siitä seuraa tietysti jotain hyvää. Eivät nämä aina auta, ainakaan heti tai ekalla kerralla, mutta se hyöty näistä on, että minä pysyn paremmin rauhallisena, kun on jotain kättä pitempää, mistä selittää uudestaan ja uudestaan sama asia. Näistä on myös mahdollista käydä tilanne läpi jälkikäteen. Jos vaikka jotain jäisi mieleen. 

Jos vääntää tiskikoneen nappuloita, tiskikone aloittaa alusta, jätskimuotit eivät puhdistu, eikä saa jätskiä. Jos taas tiskikoneeseen ei koske, saa jätskiä paljon nopeammin. 

Jos puree äitiä jalkoihin, äitiin sattuu ja sitten meitä molempia harmittaa. Jos ei pure äitiä, äiti on iloinen ja voimme leikkiä yhdessä. 

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä kaikille uhmaikäisten kanssa luoviville! Kyllä se (kai) siitä. Meillä ei vielä loppua näy. Onneksi Bonsku on silti niin ihana, että on se kaiken tämän arvoista.


Vinkkejä pinnan venytykseen?

8 kommenttia:

  1. Kiitos tästä teksistä! Kyllä nämä tahtojen taistot ottavat välillä koville etenkin jos taistelutantereet ovat heräämisestä asti kovin tiuhat: aamulla pukeminen on ehdoton ei, hampaiden harjaus ehdoton ei, aamupala väärä ja miksen saa keksiä, ulkovaatteet ei... Ai että se on sitten ihana hetki kun huomaa että no nyt se uhma väistyy ja voidaan taas olla hyväntuulisesti yhdessä. Minä olen sitten rauhallisesti jälkikäteen koittanut puida näitä tilanteta 2,5 veen kanssa mutta vaikuttaa siltä että ei se oikein ole hänen ymmärrettävissään. Hyvä idea nuo kuvat, tulevat heti kokeiluun! Vinkkejä minulla ei ole juurikaan mutta myötätuntoa senkin edestä. Kyllä se siitä! Vinkin puolikas voisi olla se ajatus, jota ainakin minä hoen itselleni: pick your battles. Koitan tunnistaa tilanteita, joissa lapsella joskus on erikoisia ideoita joihin meinaa sanoa ihan tottumuksesta ei vaikka ehkä voisi sanoa kyllä. Ja sitten taas ehdottomissa ei-tilanteissa yritän ajatella että olen hyvä äiti vaikka en aina joustakaan. Terv. Vakkarilukija ja uhmaikäisen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä teilläkin! Kivaa olla vertaistukena! Joo, pick your battles on todellakin tärkeä muistaa. Tässä kerran annoin Bonskun lähteä kauppaan talvihanskoissa, kun en viistinyt vääntää (siitäkin). Otti ne sitten lopulta pois, kun tuli kuuma.

      Poista
  2. Bonsku on kyllä hyvin kekseliäs eikä häntä pysty höynäyttämään helposti. Viime aikoina minusta kuitenkin on tapahtunut edistystä ainakin näin isovanhemman näkökulmasta. Sitten kun lähtövastustelut on vastusteltu hän yleensä käyttäytyy mallikkaasti mennään sitten mihin tahansa. Maailman ihanain ja suloisin hän todella on Tintin ohella.

    Mumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on kyllä aivan liian nokkela! Kyllä hän onneksi on rauhoittunut alkukesään nähden, tai ainakin välillä tuntuu siltä.

      Poista
  3. Jaksamista! Noi kyllä niiin on pinnaa haastavia tilanteita. Mä koitan ite vaan muistaa että "hengitä ensin", niin silloin pahin ärsytys usein katkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jos tilanne ei vaadi välitöntä puuttumista (eli kyseessä ei ole mikään vaarallinen juttu), pitäisi aina muistaa hengittää ensin.

      Poista
  4. Tsemppiä! Pinnan venytykseen miulla ei ole vinkkejä, mutta noh, ehkä se uhmaikäinen hoitaa sen puolen.. Ja ehkä se, että jos molemmat vanhemmat ovat kotona, niin toinen hoitaa uhmaikäisen kanssa vääntämisen jossain asiassa ja toinen vauvan hoidon/kotiaskareita/makaa sohvalla ja leikkii, ettei ole olemassa. Koska on aika raskasta yrittää toimia ja keskustella rakentavasti tahtoiässä olevan lapsen kanssa päivän hetkestä toiseen. Kun toinen on vääntänyt lapsen kanssa ulosmenosta niin toinen sitten ehkä jaksaa paremmin keskustella iltapalan tärkeydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti haastavimpia ovat tilanteet, joissa on yksin molempien kanssa! Meillä ne ovat nyt kesällä ajoittuneet iltoihin, jolloin Bonskukin on jo ollut hiukan väsynyt. Onneksi se helpottaa tässä syksyllä.

      Poista

Hauskaa kun kävit ja kiva kun kommentoit! :) Karkkis tykkää kovasti.