"... Paha Nuutti pois sen viepi"

Nyt se sitten on virallisesti ohi, joulu. Nuutinpäivänä pitää viimeistään myöntää, että pitää odottaa melkein vuosi, ennen kuin joulu on taas täällä. Muut koristeet pakkaan ihan mielellään pois, mutta sydäntä raastaa joka vuosi luopua kauniista kuusestamme. Nyyh!

Merkitseekö nuutinpäivä sinulle yhtään mitään? Satakunnassa oli ainakin vielä lapsuudessani vahva nuuttipukki-perinne, minkä vuoksi pidän edelleen nuutinpäivää joulun loppumisen päivänä. Moni on tässä vaiheessa varmaan jo unohtanut koko joulun. Nuuttipukkiperinne juontaa siis juurensa siitä, että nuoret miehet kiersivät talosta taloon joulun rääppeitä vaatien. Sittemmin nuutinpäivä on muuttunut Halloween-tyyppiseksi perinteeksi, jolloin lapset kiertävät ovelta ovelle keräämässä karkkia laulua vastaan. Minä pukeuduin milloin hiireksi, milloin kissaksi ja milloin noidaksi. Ensimmäisinä vuosina esitykset olivat varsin alkeellisia (siitä on videotodisteita), mutta vanhempana teimme oikein tarinamuotoisia pikku musikaaleja, joissa olimme kirjoittaneet uudet sanat tuttuihin lauluihin. 

Keijo-keiju ja Pikku Peikko tutustuvat.

Vaikka lapsuusvuosina tuli vietettyä monta ikimuistoista nuutinpäivää, täytyy sanoa, että kaikkein paras vuosi oli vuosi 2007. Kyllä, luitte oikein, 2007, jolloin olin 19-vuotias. Olimme puolisen vuotta takarepin tavanneet mieheni kanssa ja jossain siinä nuoruuden huumassa päähämme pälkähti, että mitäpä jos mekin menisimme nuuttipukeiksi! 

Näin raa'asti Keijo potkaistiin pois keijumaasta. 

Idea lähti paisumaan ja lopulta meillä oli käsissämme jälleen pienimuotoinen musikaali, joka kertoi itä-saksakalaisesta Keijo-keijusta, jota ei suuren kokonsa vuoksi hyväksytty keijujen maailmaan. Onneksi surun keskellä hän tapaa pienen peikkotytön, jonka hän auttaa pulasta (ts. suoristaa hänen muovikukkansa) ja he ystävystyvät. Ei ehkä kuulosta kovin kummoiselta, mutta ei sen mikään Tony-voittaja ollut tarkoituskaan olla. Laulut olivat uudelleen sanoitettuja lastenlauluja. Ehkä paras kohta oli aivan alku, jossa kerrotaan, miten Keijosta tuli niin suuri.

Nytpä taidan doupata,

Pikku keijun pumpata

Vähän lissää lihasmassaa

kohta myöskin pituus kasvaa

hormoneita joka koloon

johtaa epäluonnolliseen kokoon             

(sävel: Mökin laittaja)

Viimein kaikki on hyvin!

Kiersimme älyttömät rooliasut päällämme useiden tuttujen (ei sentään vieraiden) luona. Lähes kaikki ottivat esityksemme vastaan juuri oikealla mielellä. Erään äidin tuttavan silloinen miesystävä, joka ei meitä yhtään tuntenut, näytti kyllä varsin tyrmistyneeltä. Miehen kummisetä sen sijaan mainitsi hääpuheessamme, että esityksen nähtyään hän tiesi, että minä ja mies päädymme vielä naimisiin. Ja ei kai siinä muukaan auta, kun kaksi tällaista hölmöä on toisensa löytänyt.

Eivätkä ne oudot esityksetkään siihen jääneet...

Tiernapojat kahdestaan vuonna 2010 (tai no, melkein kahdestaan, koska oli meillä tuo enkelikoriste Mänkkinä).

Little Drummerboy the Christmas musical 2013. 

... kohokohtia mainitakseni.

Tämän kirjoittaminen hieman piristi tässä joulun loppumainingeissa. Taidan mennä keräilemään koristeita pois hyllyiltä. Mutta kuusi... se taitaa vielä hetkeksi jäädä!