Vuosi valittaen 2014

En olekaan koskaan aikaisemmin tehnyt vuosikatsausta. Nyt päätin tehdä, sillä blogimaailma on aivan liian täynnä kaikkea ihkutusta ja hehkutusta. Kyllä sitä pitäisi vähän enemmän valittaa ja etsiä ne pienet valituksen aiheet siitä omastakin elämästä! Jokaisen elämästä löytyy varmasti juuri niitä pieniä, ohikiitäviä harmin ja jupinan hetkiä, joita haluan nyt jakaa teidän lukijoiden kanssa. Tällaisia valituksen aiheita  siis löytyy Karkkiksen vuodesta 2014.

Tammikuussa tuhlasin järjettömästi aikaani jumppapallon päällisen virkkaamiseen. Eikä ohjeen päällinen ollut edes sopivan kokoinen ja sitä piti sitten entrata. Lisää aikaa tuhlaantui. Joululahjat piti saada mahtumaan kotiin. Vaikka sotkua oli kyllä jo entisestään. Järjestelin kaapit uuteen uskoon, mutta nyt nuo laatikot ovat jo kyllä uudestaan sekaisin. Voi voi. Esittelin pimeää puoltani ja tein mustavalkoisia leivoksia. Päällinen repesi, vaikka niin yritin tehdä blogikelpoisia.  

Helmikuussa tein kakkukynttilöitä, joita varten metsästin vanhoja leivosformuja. Muissa blogeissa näkyi vaikka kuinka hienoja muotteja, mutta minä löysin vain yhden hienon ja muut ihan tylsiä. Yritin etsiä täydellistä suklaapiparia, mutta en löytänyt ja pohjakin paloi pipareista. Tein hienot karkkilapaset ja sitten lähetin ne pois Kenkäveroon. En ole nähnyt niitä sen koommin. Joulukuusemme ei kuollut sitten millään, vaan oksat toimivat vielä helmikuusenakin. Enkä päässyt nauttimaan kauniista kodistamme kuin osan viikosta, sillä harjoittelun vuoksi muutin osaviikkoisesti kotikotiin. 

Maaliskuussa esittelin korulaatikkoani. Eniten harmittaa, että niitä on ihan liikaa, eikä niitä kaikkia ehdi pitää säännöllisesti (mutta älkää nyt vaan tulkitko, etten tarvitsisi enempää koruja). Yritin olla ekologinen siivousaineiden suhteen, mutta sekin on niin vaikeaa. Nyt olen luopunut tuosta Lumme-pyykinpesuaineesta ja sortunut Erisaniin. Kotikin näytti niin kivalta, mutta puolet viikosta olin poissa. Kyllä harmitti. Blogikelpoista ruokaakin tein, mutta thaibasilika oli pahaa. Kahvikonserttikahveille oli kutsuttu taas kummit ja vanhemmat, mutta kyllä niin monta väärää ääntä tuli taas konsertissa soitettua.  

Huhtikuussa  sai taas karvaasti kokea, mitä on olla muusikon vaimo. Uudesta kosketinsoittimesta piti kaivaa esiin hius, jotta peli saatiin toimimaan. Olisi senkin lauantain voinut käyttää johonkin muuhun. Viikolla heräsin välillä kukonlaulun aikaan, kun lähdin bussilla kohti harjoittelupaikkaa. Kesäaikaan siirtyminen sotki sitäkin ja piti odottaa pitkälle huhtikuuhun ennen kuin aamut olivat taas valoisia. Kotona meillä ei mikään muuttunut, vaan samat vanhat esineet kiersivät hyllyltä ja lipastolta toiselle. No löysin minä kirppikseltä yhden uuden vaasin, mutta nuo kukatkin ovat olleet kuolleina jo kohta taas vuoden. Kummipoika kävi kylässä. Häntä nähdään ihan liian harvoin. Teimme myös pääsiäisreissun Joensuuhun ja Raumalle. Ihan liian iso maa on Suomi.

Toukokuussa kukat kukoistivat, mutta kyllä niistä on vaivaa. Hirveästi pitää kastella ja piti opettaa mieskin kastelemaan, kun olin poissa kotoa. Paitsi sainpauliaa ei saa kastella liikaa, sekin pitää muistaa. Sain valmiiksi virkatut hiiret. Niihinkin sai taas tuhlattua hirveästi aikaa, eikä niillä edes tee mitään. Saimme uuden kylppärinkaapin, joka on oikeasti ihan vanha. Pelkkää vanhaa romua koti täynnä. Uudesta kellostakin puuttui sekuntiviisari. Vanhoja valokuvia katsellessa totesin, että teininä huoneeni on ollut ihan hirveä. Se siitä pettämättömästä tyylitajusta.

 Kesä- ja heinäkuussa ei ollut aikaa eikä energiaa postata. Kesäkuu oli ihan kylmä. Silloin valmistuin ja niin oli sitten opiskelijaelämä takana. Hyvästi vapaus. Tein uudet pyykkikorit, jotka näyttää hyviltä vain silloin, kun niissä on pyykkiä. Ja kuka nyt pyykkiä haluaisi? Eikä minulla mitään lomaakaan ollut, kun olin vaan töissä. Paitsi että teimme kaksi matkaa. Hollannissa vaan pyöräiltiin ihan hirveästi, enkä voinut ostaa vintagemekkoja. Budapestissa oli koko ajan kuuma. Sitten kun palattiin suomeen oli TAAS koko ajan kuuma. Ja minä istuin vaan töissä. Sitä paitsi, juhannuksen jälkeen alkoi jo syksyynpäin kääntymään.

Elokuussa kirjoitin valmistujaisjuhlistani, jotka olivat kyllä oikeasti heinäkuun puolella, eli ei mennyt putkeen tämäkään postaus.  Oli elokuussa sitten toisetkin juhlat, talotanssit. Ja tietysti hirveä sotku molempien juhlien jälkeen. Siivota sai taas monta päivää. Elokuun alussa oli vielä helle ja yritin sitä taltuttaa erinäisin konstein. Ja sitten, kun tuli pari viikkoa lomaa niin tietysti se helle loppui sitten siihen. Kiva. Minua ei taaskaan ajateltu. No käytiin sitten ystävän kanssa Alles gute vintagessa ja löydettiin kaikenlaista. Nahkatakista ei kyllä vieäläkään ole lähtenyt haju pois. 

Syyskuussa koin muutosvastarintaa vuodenajan vaihtuessa ja koko ajan sai pelätä, että toritomaatit loppuvat. Riitti niitä sitten lopulta marraskuulle, mutta kuitenkin.  Saimme ihan liikaa omenoita anoppilasta ja niistä tein uuniomenahilloa. Nyt sekin jo melkein kaikki syöty. Suunnistin ja löysin samalla herkkutatteja. Facebookin perusteella kaikki muut kyllä löysi enemmän. Tein keittiörempan ja peitin kaakelit kontaktimuovilla. Kun ei voi oikeaakaan remonttia tehdä. Aloitin uudessa työpaikassa ja käytin vapaa-aikani kärvistellen matonkudevyyhdin kanssa. Olisi sitä järkevämminkin voinut päivänsä käyttää. 

Lokakuussa löysin ihanan syys/kevättakin, mutta eihän sitä voi käyttää kuin murto-osan vuodesta. Laitoin ystävälle hankitut hienot kupit pakettiin ja niistäkin sitten piti luopua, vaikka niin kauniilta näyttivät hyllyssäni. Tein hienoja kutsukortteja ja niin vaan nekin piti laittaa postiin. Enkä saanut edes jättikurpitsaa tänä vuonna. Uudet kengät sentään sain, mutta ei niitäkään voi käyttää kuin juhlissa. 

Marraskuussa oli pimeää. Pimeää aamulla, pimeää illalla. Kynttilätkin piti kaivaa esiin, mutta enhän minä niitä koskaan muista polttaa. Postausaiheetkin oli vähissä. Jostain arkipöperöistä vaan kirjoittelin. Saatiin sentään uusi ruokapöytä. Vaikka eihän se mikään uusi ole. 

Joulukuun tapahtumat nyt kaikki tietysti vielä muistavatkin. Päädyimme Tampereelle, kun emme päässeet Tukholmaan. Aikamoinen pudotus. Meillä oli taas kahdet juhlat eli taas kauheasti siivottavaa ja järjestelyjä. Sitten tulikin kaksi flunssaa ja joulu, jolloin tietysti en maistanut mitään. Ja nyt se on jo ohi. Siis joulu. Tauti vielä vähän jaksaa. 

No niin! Koko illan sain tuhottua tähän, mutta onnistuin kuin onnistuinkin löytämään jokaisesta poutapilvestä synkänharmaan reunuksen. Siis kyllä minä ymmärrän, että isoista asioista voi iloita, mutta että pienistäkin, vaikka elämässä olisi niin paljon valitettavaa. Ja läheisille nyt voi iloita vähän pienemmistäkin jutuista, mutta tämä blogi on mainio kanava keskittyä niihin harmittaviin pikkuseikkoihin, jotka tekevät elämästä valittamisen arvoista. 

Valitettavaa uutta vuotta 2015!